Bondage & S/M

Romppainen heräsi jonkinlaiseen tärinään. Hän raotti varovasti silmäkulmaansa ja näki yhden merimiehistä, joka keskusteli venäjäksi toisen miehen kanssa. Romppainen päätteli olevansa autossa, sillä hän kuuli moottorin äänen ja kuuli auton liikkeen. Ilmeisesti hän oli pakettiauton takaosassa, tai ainakin sille näytti. Venäläiset olivat huolimattomia: he eivät selvästikään olleet käyttäneet tarpeeksi kloroformia ja eivät olleet tajunneet sitoa Romppaista luullessaan kahden vartijan ja kloroformin kykenevän pitämään häntä aloillaan. Väärin.

Romppainen oli viisastunut edellisen kerran kokemuksestaan. Raskaan, kainalokoteloon työnnetyn magnumin sijasta hän oli sitonut käteensä pienen asekotelon, johon oli työntänyt pienen .22-kaliiberisen pistoolin. Venäläiset eivät olleet löytäneet asetta hänen raskaan punk-nahkatakkinsa alta. Sitä he tulisivat katumaan. Romppainen pystyi vaivoin hillitsemään hihityksen, joka olisi pilannut hänen yllätysetunsa.

Romppainen veti .22-kaliiberisen pistoolin esille ja osoitti venäläistä:

– Ruki veer!

Venäläinen pölötti jotain, mistä Romppainen ei saanut selvää. Hän potkaisi miestä munille.

– Olehan hiljaa siinä. Mä en puhu venäjää.

Merimiehet olivat kookkaita, karaistuneita jätkiä. Romppainen tarkasti heidät ja löysi mielenkiintoisen kokoelman erilaisia veitsiä ja pistooleita. Hän löysi myös pussillisen valkoista jauhetta ja työnsi kaikki löytämänsä tavarat taskuihinsa, samoin kuin .22-pistoolin, jonka sijasta uhkaili nyt venäläisiä kunnon .45-kaliiberisella.

– Pitäähän miehellä iso ase olla.

Pakettiauto pysähtyi. Kolmas venäläinen tuli avaamaan takaluukkua ja äimistyi nähdessään Romppaisen. Mies yritti vetää aseensa esiin, jolloin Romppainen ampui varoituslaukauksen miehen pään yli. Mies tipautti aseensa ja nosti kätensä ylös.

– Tulehan kyytiin sieltä.

Merimiesten mulkoillessa Romppaista pakettiauton takaosassa Romppainen mietti, mitä tekisi myöhempien aikojen homo sovieticuksille. Olisi kivaa pitää vähän hauskaa.

– Sidohan tuo toinen.

Hän määräsi yhden merimiehistä sitomaan muut. Merimiehet ymmärsivät ilmeisesti täydellisesti Suomea. Lopuksi hän sitoi itse vapaana olevan merimiehen ja tarkisti, että kaksi muuta oli sidottu kunnolla. Tämän jälkeen hän käveli auton ohjaamoon ja virnisti tyytyväisenä huomatessaan merimiehen jättäneen avaimet virtalukkoon.

Merimiehet olivat ajaneet hänet jonkinlaisen kauppalaivan luokse satamaan, mikä ei tietenkään ollut ihme. Romppainen teki mentaalisen muistiinpanon: aluksen nimi oli Mussorski.

Yllättäen keltainen lada liukui uljaasti esiin satamarakennusten takaa. Lada pysähtyi jonkin matkaa Romppaisen pakettiauton eteen ja Patukka-Pavel astui ulos autosta. Pavelin kävellessä kohti Romppaisen autoa hän käynnisti moottorin ja kaasutteli kohti ladaa. Ja uudestaan! Pavelin ilme oli kauhistunut hänen nähdessään autonsa runttaantuvan. Romppainen hihitti hysteerisesti ja peruutti jonkin matkaa, kaasutti ja runttasi Pavelin ladan entistä pahempaan kuntoon.

Pavel toipui hämmästyksestään ja veti aseensa esille. Hän laukoi kohti hullusti kaahaavan Romppaisen pakettiautoa. Romppaiseen ei osunut, mutta lasinsirpaleita lensi hänen päälleen. Hän päätti ottaa uuden kohteen. Romppainen lähti kaahaamaan kohti kauhistunutta Pavelia, joka tyhjensi Romppaiseen osumatta aseensa lippaan pakettiautoon. Pavel lähti juoksemaan kauhuissaan Romppaisen kaahatessa hänen perässään. Juuri kun Romppaisen auto oli syöksymässä hänen päälleen Pavel pääsi suojaan avoimeen varastorakennukseen.

Koska Pavel oli livahtanut pakoon Romppainen päätti huvitella hänen lakeijoidensa kustannuksella. Hän keksi idean. Ensin olisi kuitenkin käytävä kotona hakemassa vaseliinia, sillä mikään sadistinen hirviö Romppainen ei ollut ja hän tahtoi lievittää merimiesten kärsimyksiä. Romppainen oivalsi kuitenkin, ettei koti välttämättä ollut kovinkaan turvallinen paikka, sillä Pavel ja muut tietäisivät kyllä, missä hän asui. Nyt oli aika selvittää välit lopullisesti Pavelin ja Venäjän valtion kanssa, ja Romppainen päätti hakea vaseliinit nopeasti ja varovaisesti kotoaan.

Päästyään kotiovelle asti Romppainen kuuli naisen äänen:

– Romppainen!

Romppainen näki kommandopipoon sonnustautuneen hahmon kävelevän itseään kohti. Samalla joku iski häntä takaapäin. Romppainen menetti tajuntansa.

Romppainen heräsi alastomana sidottuna selkä alaspäin jonkinlaiselle pukille. Hän näki edessään entisen tyttöystävänsä Marian, joka oli pukeutunut jonkinlaiseen militantin radikaalin mellakka-asuun. Lisäksi ennen niin hempeä Maria oli ajellut tukkansa kaljuksi. Romppaisen ympärillä seisoi joukko toinen toistaan radikaalimman näköisiä naisia. Huomatessaan Romppaisen heränneen Maria alkoi saarnaamaan:

– Romppainen, sinä sovinistisika! Ei ole tarpeellista käsitellä suhteemme loppumisen synkkiä yksityiskohtia, jotka niin hyvin paljastavat patriarkaatin todellisen luonteen. Minä ja feministitoverini aiomme kuitenkin antaa sinulle opetuksen. Me olemme naiset pornografian puolesta-ryhmä ja aiomme antaa sinulle opetusta tulevan matriarkaatin todellisesta luonteesta. Ensin poltan haisevat sovinistinvaatteesi symbolisoidakseni aikaisemman minäsi kuolemaa ja uuden alkua. On sinällään huvittavaa, että olet pukeutunut punkkariksi, epäilemättä vietelläksesi nuoria punk-tyttöjä patriarkaalisiin valheisiin!

Romppainen huomasi, että lattialla oli jonkinlainen tynnyri, jossa hänen vaatteensa nyt olivat. Maria kaatoi tynnyriin sytytysnestettä ja sytytti tulitikun.

– Ei, ei! Siinä on monta vuotta suomalaisen punk-alakulttuurin historiaa!

Julmasti hymyilevä Maria tipautti tulitikun tynnyriin ja liekit söivät Romppaisen punk-nuoruuden. Kyynel vierähti Romppaisen silmäkulmasta hänen muistaessaan kaikki nuo kerrat, jotka hän oli juonut kiljua punk-asussaan.

– Siskot! Kun sovinistisian menneisyys on liekeissä on aika vihkiä hänet matriarkaatin todellisuuteen!

Naiset alkoivat riisumaan asujaan. Romppainen ei voinut hillitä itseään suurimman seksuaalifantasiansa toteutuessa, ja hänen slabansa jäykistyi valtavaan erektioon, jonka päälle yksi feministeistä rullasi kondomin. Ensimmäiseksi Romppaisen päälle hyppäsi pitkä ja pienirintainen feministi, joka pomppi antaumuksellisesti Romppaisen päällä, kunnes Romppainen kuvitteli olevansa ameeba alkumeressä. Romppainen tunsi saavansa orgasmin samanaikaisesti ensimmäisen feministin kanssa.

Ensimmäinen feministi laskeutui tyytyväisenä Romppaisen päältä. Romppainen katseli huolissaan kutistuvaa penistään, mutta Maria tuikkasi hänen käteensä injektioruiskulla.

– Älä huolestu, sovinistisika. Tässä on erittäin paljon viagraa ja sopiva tujaus ecstasya. Tämä erikoissekoitus saa sinut jaksamaan oppitunnin loppuun asti.

Seurasi muutamia alkukantaisen kiihkeitä hetkiä, joista Romppaisella oli myöhemmin vain hyvin epämääräisiä muistikuvia. Joka tapauksessa voidaan sanoa, että Romppainen muisteli epämääräisiä mielikuviaan näistä ohikiitävistä hetkistä monia kertoja päivässä elämänsä loppuun asti, ja ne olivat hänen mielessään vuonna 2052, kun hän lopulta kuoli kunnioitettuna kansallissankarina Meilahden sairaalassa itkevien lastensa ja lastenlapsiensa ympäröimänä, koko kansakunnan surun saattelemana.

Romppainen ei ollut tiennyt sisältävänsä niin siemennestettä, sillä sitä tuntui valuvan litratolkulla feministien kiihottaviin pimpsoihin työnnettyihin kondomeihin.

Ankaran koulutuksen jälkeen feministit antoivat Romppaiselle kotiläksyksi Valerie Solanaksen SCUM-manifestin. Romppaisen tehtävänä olisi pitää esitelmä SCUM-manifestin sisällöstä kaksi päivää myöhemmin järjestettävässä opintopiirissä, jossa feministit kouluttivat ex-poikaystäviään tulevaa matriarkaattia varten. Tämän jälkeen Romppainen pitäisi julkisen itsekritiikin, jossa tunnustaisi olleensa taantumuksellinen sovinistisika, mutta ymmärtäneensä nyt virheensä, jota katui syvästi, ja uudestisyntyneensä matriarkaalisen järjestyksen vakaumuksellisena kannattajana.

Koska Romppaisen vaatteet olivat palaneet hän sai asukseen erään feministiryhmän tukevamman jäsenen vanhan kukkamekon. Feministien mielestä oli juuri sopivaa, että Romppainen joutuisi esiintymään julkisuudessa naiseksi pukeutuneena. Se saisi hänet ymmärtämään eräitä olennaisia asioita patriarkaalisen sorron luonteesta. Itse asiassa he menivät niin pitkälle, että tuhrivat Romppaisen kasvoja huulipunalla, puuterilla ja mascaralla. Tämän jälkeen he antoivat Romppaisen tavarat takaisin, vaikka takavarikoivat osan Romppaisen aseista omaa radikaalia toimintaansa varten.

Tyytyväinen ja erittäin iloinen Romppainen lähti kävelemään feministiryhmän Hakaniemessä sijaitsevasta tukikohdasta kohti kotiaan. Uusimman kokemuksensa jälkeen hän päätti muuttaa suunnitelmaansa ja käyttää vangitsemiaan venäläisiä syöttinään hankkiutuakseen lopullisesti eroon Pavelista. Kello oli yllättäen vain neljä yöllä – Romppainen oli yritetty joukkoraiskata kaksi kertaa muutaman tunnin aikana, toisella kerralla teko oli jopa viety loppuun asti. Kävellessään kotia kohti ja selvitessään pikkuhiljaa huumaavien aineiden vaikutuksesta Romppainen oli tuntemastaan feministisestä kiihkosta ja raukeasta onnellisuudestaan huolimatta suunnattoman harmissaan, sillä hänen vanhat ja rakkaat punk-asusteensa oli poltettu. Kyynel vierähti hänen poskelleen, vaikka hänen huulensa olivat yhä ekstaasin aiheuttamassa hymyssä. Edes naiseksi pukeminen ei ollut mitään historiallisten jäänteiden tuhoamisen rinnalla.

Kävellessään kohti kotia Romppainen näki hiphopparijoukon juoksevan häntä kohti pitkin katua. Romppainen tuhahti inhoten, sillä hän ei todellakaan pitänyt lökäpöksyistä, jotka kuuntelivat huonoa musiikkia ja norkoilivat kaduilla. Pian Romppainen kuitenkin näki natsiskinhead-joukon, joka ajoi hiphoppareita takaa pesismailat käsissään. Huumausaineen vaikutus katosi lopullisesti Romppaisen aivoista. Hänelle oli välittömästi selvää, että tässä poliittisessa tilanteessa hänen oli välittömästi liittouduttava hiphoppareiden kanssa. Romppainen oli fanaattinen antifasisti ja periaatteen mies, joka oivalsi tilanteen olevan oiva pienelle katutason politiikalle. Onneksi hiphoppareilla ja skineillä ei ollut aikaa kiinnittää huomiotaan häneen ja havaita, että vanhempi rouva olikin lihava transvestiitti, sillä silloin nuorisoryhmät olisivat voineet keksiä että niillä oli yhteinen vihollinen.

Kun skinit juoksivat Romppaisen ohi hän kamppasi viimeisenä tulleen natsiskinin ja veti aseensa esille.

– Suu auki, lapinpolttajien palvoja!

Äimistynyttä skiniä ei täytynyt kahdesti kehottaa, sillä hänen suunsa oli jo ammollaan valtavalla pistoolilla sojottelevan ruman ja lihavan transvestiitin kampattua hänet. Romppainen tunki pistoolin piipun skinin suuhun. Muut skinit olivat huomanneet, mitä oli tapahtunut ja alkoivat tulemaan Romppaista kohti.

Romppainen avasi SCUM-manifestin satunnaisesta kohdasta ja alkoi lukemaan sitä ääneen tarkkaillen kuitenkin skinien liikkeitä.

Sota: Miehen tavallinen tapa saada hyvitystä siitä, ettei ole nainen, nimittäin Suuren Aseen laukaiseminen, on täysin turhauttavaa, sillä hän voi laukaista sen vain muutaman kerran; joten mies laukaisee aseensa todella valtavassa mittakaavassa, ja todistaa koko maailmalle että hän on ”Mies”. Koska miehellä ei ole myötätuntoa eikä kykyä empatiaan tai ystävyyteen, hänen miehuutensa todistaminen on loputtoman monen elämän silpomisen ja kärsimyksen arvoinen, mukaan lukien hänen omansa – miehen elämä on armotonta, hän kuolee mieluummin kunniakkaasti kuin raataa vielä yli viisikymmentä vuotta.

Luettuaan otteen Romppainen tyhjensi lippaan skinin päähän. Skinhead-idiootin hämmästyttävän pienet aivot levisivät verisenä mössönä pitkin työväenluokkaista Hakaniemeä. Romppainen tunsi suorastaan seksuaalista kiihkoa eliminoituaan äärioikeistolaisen pellen, joka nosti sosiaalitoimistosta yhteiskuntaluokkansa kovalla työllä tekemää rahaa. Muut skinit juoksivat kauhuissaan pakoon, eivätkä pysähtyneet ennen kuin useampien kilometrien jälkeen.

Romppainen lähti vihellellen kävelemään kohti kotia. Loppujen lopuksi tämä oli ollut aivan ihana päivä. Pakettiautokin oli yllättävää kyllä vielä paikallaan: ilmeisesti Pavel ei ollut tänään erityisen älykkäällä tuulella. Romppainen avasi luukun, vapautti yhden venäläisistä ja pakotti hänet vastalauseista huolimatta vaihtamaan vaatteita kanssaan. Kaksi muuta sidottua merimiestä hihittivät hysteerisenä suukapuloistaan huolimatta. Tämän jälkeen Romppainen löi alun perin venäläiseltä riistämänsä tyhjän aseen transvestiitiksi pukemansa merimiehen kouraan. Merimies katsoi asetta hölmistyneenä, osoitti sillä Romppaista ja painoi liipaisinta. Mitään ei tapahtunut. Romppainen osoitti miestä omalla .22-kaliiberisella aseellaan, joka oli ladattu.

– Tämä on ladattu. Alahan nyt laputtaa siitä!

Transvestiittimerimies lähti juoksemaan päättömästi murha-ase kädessään. Romppainen ei olisi voinut olla huvittuneempi. Hän hyppäsi pakettiauton ohjaamoon ja lähti ajelemaan ympäriinsä Helsingin kaduilla, sillä Pavel saattaisi tulla kolkuttamaan kotiovelle eikä Romppainen ollut vielä tietoinen siitä, miten hankkiutuisi eroon venäläisistä merimiehistä.